torstai 17. marraskuuta 2016

Koiran kanssa matkustamisesta

Venäjälle muutossa on tietenkin aika paljon kaikkea muutakin jännittävää, mutta yksi suurimmista kysymysmerkeistä oli, että kuinka selviämme koiran kanssa. Työni puolesta ihmisten viisumit, passit ja dokumentit kyllä hoidettiin, mutta koiran kanssa olikin enemmän omaa selviteltävää. Liikkuminen Pietariin on sinänsä eri kätevää, Allegro-junassahan on muutama lemmikkipaikka joissa koira kulkee mukana. Ja vaikka Toto välillä luonteensa puolesta muistuttaakin lähinnä Luciferin jälkeläistä, niin yhdessä asiassa hän on kyllä erityisen lahjakas: reissaamisessa. Oli sitten kyseessä auto, bussi tai juna, niin aina ollaan matkustettu ilman mitään suurempia ongelmia tai kitinöitä.


Toto on mitä oivallisin matkakumppani.
Oltiin jotenkin kuviteltu, että olisimme ottaneet selvää kaikista eläinten tuontimääräyksistä. Vasta pari viikkoa ennen lähtöä tajusin, ettei niistä kaikista tarvittavista rokotuksista oikeestaan ollutkaan mitään hajua. Asia oli vaan jotenkin päässyt unohtumaan, oli kuitenkin ns. kaikenlaista muutakin ajateltavaa tuona aikana. Laitettiin siis Venäjän Helsingin suurlähetystöön sähköpostia ja kysyttiin, että mitäs kaikkea sitä pitikään koiralla olla sinne tullessa, ja kieltämättä syke hieman nousi kun saatiin vastaus. Vaadittavien rokotusten lista oli nimittäin ns. nälkäkuoleman pituinen, ja luonnollisestikaan koirallamme ei ollut näistä puoliakaan. Asiaa netissä lisää selviteltyäni rauhoituttiin kuitenkin hieman: löysin aika ajankohtaisiakin kokemuksia Venäjälle koiran kanssa menemisestä ja perusviesti tuntui olevan, että rabiesrokote on ainut joka viranomaisia oikeasti kiinnostaa. Päätettiin kuitenkin pelata varman päälle ja haettiin vielä leptospiroosirokotus, joskaan ei keritty edes saamaan sitä vaaditun ajan sisällä (pitäisi olla otettuna viimeistään 7 vrk ennen lähtöä, meillä taisi olla lähtöön 5 vrk). Lisäksi kävimme hakemassa virkaeläinlääkäriltä todistuksen siitä, että koira on terve ja tulee maasta jossa ei ole mitään leviäviä kulkutauteja.

Allegroon Helsingistä Pietariin hypätessä oli sellainen aavistuksen jännäkakkaolo, että kun nyt ei vaan mitään kummempaa sattuisi. Turhaa oli jännitys: Venäjän tullin ainut kysymys koirasta oli että minnes toi on menossa. Sanottiin että meille on menossa, ollaan muuttamassa Pietariin asumaan. Vastaus oli luokkaa: ”Aha”. Mitään papereita, lemmikkipassia tai eläinlääkärin todistuksia ei ollut kukaan kiinnostunut näkemään. Täytyy sanoa että Venäjän rajaviranomaiset ja -muodollisuudet yllättivät muutenkin positiivisesti: viimeksi maassa käydessäni rajamiehillä oli vielä kunnioitusta herättävän kokoiset koppalakit ja muutenkin ryhdikäs käytös. Nyt valtaosa rajanviranomaisista tuntui olevan nuoria naisia tyylikkäissä suippalakeissa ja muutenkin hillityssä olemuksessa. Enemmän mua jännittäisi Suomen viranomaiset jos tulisin ulkomaalaisena: on pistoolia ja luotiliiviä ja muutenkin sen näköinen meininki kun oltaisiin sotaan lähdössä. 

Kirjotan tätä junassa Pietarista Helsinkiin. Muutaman kerran välin nyt kulkeneena alkaa kuviot olemaan melko selvät, eikä hommaa tarvitse enää mitenkään jännittää koirankaan takia. Suomen tulli nyt sentään kattoo mikrosirun ja passin Suomeen päin kulkiessa. Lisäksi Suomeen päin tultaessa koiralla pitää olla merkintä heisimatolääkkeestä passissa, ja sen tulee olla 1-5 vrk vanha. Ensimmäistä kertaa kun haettiin Pietarissa eläinlääkäriltä lääke niin maksoi n. 4 euroa. Viimeksi en halunnut lääkettä laisinkaan, vaan ainoastaan merkinnän koiran passiin (hyihyi), niin eivät jaksaneet veloittaa mitään. Kysyivät vaan että milles päivälle merkintä kirjoitetaan. (Selvennyksenä: heisimatolääke on aika kovaa myrkkyä koiran elimistölle, ja vaikka nyt esimerkiksi kerran kuukaudessa Suomeen matkustaessa ei ole mitään järkeä antaa lääkettä joka kerta, tekee koiralle vaan hallaa). 

Ollaan aikaisemmin matkustettu aamun aikaisilla tai illan myöhäisillä lähdöillä, ja aina oltu ainoita lemmikin kanssa matkustavia. Jotenkin kuvittelin, että tuskinpa tällä välillä kovin paljon lemmikkejä ylipäänsä liikkuisikaan. Kuinka väärässä voikaan ihminen olla. Tällä hetkellä mennään lemmikkivaunussa kahden muun koiran ja yhden kissan kanssa (ja tää lemmikkiosioihan käsittää n. 8 m2 tilan). Plus Venäjän tullin huumekoira pyörii jaloissa, Toto ottaa hirveitä raivohepuleita (siitä lähtee käsittämättömän kova ääni noin pieneksi koiraksi), ja matkustaminen on muutenkin kaikin puolin helppoa ja mukavaa. Onneksi bistrokärrystä saa ylihintaista hermolääkettä.

Välillä on lemmikkivaunussakin ruuhkaa.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Tillistä

Ulkomailla matkustellessa ja siellä asuessa tulee usein muodostettua turhan hätäisiä mielipiteitä ihmisistä. Tai ainakin olen itse huomannut sortuvani tähän herkästi. Kuitenkaan viikon, kuukauden tai edes vuoden jälkeen on melko mahdotonta sanoa jostain ihmisryhmästä (esimerkkinä nyt vaikka venäläiset) että he ovat tällaisia tai sellaisia. Tänne lähtiessäni otin sen asenteen, että yritän säilyttää - huumorintajun lisäksi - mahdollisimman avoimen suhtautumisen ihmisiin ja heidän luonteenpiirteisiinsä. Nyt, reilun parin kuukauden jälkeen, uskallan kuitenkin sanoa yhden yksinkertaistetun oletuksen venäläisistä: he RAKASTAVAT tilliä.

Ensi kosketus tähän tuli käydessämme viime kesänä Tallinnassa venäläisessä ravintolassa Kohvik Moonissa syömässä. Vahva suositus paikalle, erinomaista ruokaa sekä kiitettävä sietokyky aavistuksen äänekästä seuruettamme kohtaan. Hieman ihmetystä herätti Kievin kana, joka oli täytetty tillivoilla. Suomessahan tämä neuvostoaikainen ruoka on totuttu syömään persiljavoilla täytettynä. Mietittiin että melko persoonallinen veto, kallellaan jopa turhanpäiväiseen erikoisuuden tavoitteluun. Täällä ko. ruokaa muutaman kerran syöneenä voin kuitenkin todeta että ihan perivenäläisellä linjalla mentiin. Kievin kanan lisäksi tilliä tykätään laittaa lihasalaattiin, lihakeittoon ja lihakaikkeen. Ja sen kerran kun täällä söin lohikeittoa, niin siinä oli tietenkin loogisesti tillin sijasta timjamia. Toki Suomessakin tilliä on aikanaan syöty liharuuissa, tutuimpana esimerkkinä varmaankin tilliliha. Nykyään lihan ja tillin yhdistäminen ei kuitenkaan tunnu ihan luontevimmalta.

Kauppojen yrttivalikoimaa katsoessa tajuaa osittain tillin suosion syyn: ihan hirveesti muuta ei ole tarjolla. Paitsi tietenkin persiljaa, tuota toista ikisuosikkia. Pienemmistä marketeista on turha muita yrttejä etsiä, ja isommistakin kaupoissa ja tukuissa tarjonta on melko heikkoa (kuten koko HeVi-osaston tarjonta muutenkin). Toisaalta, asiaa hetken mietittyäni, en ole ihan varma onko parempi vaan olla myymättä mitään muita yrttejä vai myydä härmäläiseen tapaan sitä surullista Järvikylän rosmariiniruukkua hintaan 4,80e. Ja kyllä, tämä on tosielämän hintaesimerkki Hakaniemen S-Marketista. Silti esim. korianterin vaikea saatavuus ihmetyttää, Pietari on kuitenkin täynnä gruusialaisia ravintoloita, joissa korianteria käytetään ja paljon.

Löyhällä aasinsillalla pääsemme borssikeittoon (tillillä!). Ajattelin että tähän blogiin ei hirveästi reseptejä tulisi, sillä ehkä kaikista vähiten maailma kaipaa yhtä uutta keskinkertaista reseptiblogia. Blogin nimi kuitenkin velvoittaa, ja ajattelin että tähän ensimmäiseen postaukseen voisin tämän sisällyttää. Borssi, tuo ukrainan/venäjän/puolan isoäidin lahja maailmalle (ukr. борщ ven. борщ, puol. barszcz) on kutakuinkin täydellistä talviruokaa: lämmittävää, rehevää, juurevaa, makeaa, hapanta, täyttävää ja muita ylisanoja. Tillilihan ohella varmasti yksi niistä ruuista jonka arvostuksen suomalainen peruskoulu on onnistunut ainakin jossain määrin romuttamaan. Hartaudella tehtynä mielestäni kuitenkin yksi maailmankaikkeuden parhaista keitoista, ja se ei ole vähän sanottu se. Tästä reseptistä tulee iso kiulullinen, maku luonnollisesti paranee vanhetessaan ja kestää pakastamisenkin OK.

Tarjoiluehdotus: Borssia, punkkua, smetanaa,
piparjuurikrutonkeja ja viinin tahrima servetti.
1 kg luullista naudanlihaa (esim. potkakiekkoa)
150 g pekonia
1 kg punajuuria
500 g kiinteää perunaa
400 g hapankaalia
1 kirpeä omena, esim. Granny Smith
2 porkkanaa
2 vartta varsiselleriä
2 sipulia
8 kynttä valkosipulia
1 rkl tomaattipyrettä
1 rkl kokonaisia maustepippureita
4 laakerinlehteä
väkiviinaetikkaa
mustapippuria myllystä, suolaa
reilusti tuoretta tillihaketta


  • Paahda naudanliha 200 C-asteisessa uunissa n. puoli tuntia tai kunnes pinta ruskistunut.
  • Kääri punajuuret folioon ja paahda samaisessa uunissa kypsiksi. Koosta riippuen ottaa tunnista kahteen. Kuori ja raasta kypsät punajuuret.
  • Laita naudanliha kylmään veteen niin että liha peittyy ja lämmölle. Kuori vaahto liemen pinnalta pois. Anna poreilla pienellä lämmöllä 2-3 tuntia, eli kunnes kypsää mutta ei muhjua. Nosta lihat pois liemestä ja säästä liemi (duh!). Kuutioi lihat hieman jäähtyneinä.
  • Kuutioi porkkanat, varsiselleri, perunat ja sipuli. Raasta omena. Hakkaa valkosipulit pieneksi pilpuksi.
  • Laita kattilaan tilkka öljyä ja pilkotut pekonit. Pekonin kanssa kannattaa aloittaa kylmästä kattilasta; tällä tavalla rasva irtoaa mahdollisimman tehokkaasti. Kun pekonit alkavat rapeutumaan, lisää pilkotut kasvikset. Freesaa hetki, lisää tomaattipyre ja jatka freesaamista.
  • Kaada kasvisten päälle lihaliemi. Kiehauta, lisää hapankaali, omena, laakerinlehdet ja maustepippurit. Mikäli kaapissa sattuu olemaan esim. timjamia tai persiljaa, käyvät nämä myös mainiosti.
  • Kun kasvikset alkavat olemaan kypsiä, lisää kuutioitu liha ja punajuuriraaste. Mausta suolalla, mustapippurilla ja sopivalla määrällä mummoetikkaa. Borssin pitäisi olla sopivan makeanhapanta, lisätylle sokerille ei ole tarvetta sillä juurekset antavat tarvittavan makeuden.
  • Anna keiton kiehahtaa mutta älä keitä enää. Jätä kannen alle  ja anna makujen tasaantua hetki. Koostumuksen pitäisi olla jotain keiton ja padan välimaastosta. Vanhan ukrainalaisen viisauden mukaan lusikan pitäisi pysyä pystyssä kun se isketään borssikattilaan. 
  • Juuri ennen tarjoilua lisää lapsenkourallinen tuoretta tillipilppua.
  • Tarjoa borssin kanssa smetanaa (paljon!) sekä tuoretta leipää tai esim. krutonkeja. Lasiin täyteläistä punkkua, tummaa olutta tai kirkasta snapsia.
Koostumus kohdillaan.


PRO-TIP: Autenttisen peruskouluelämyksen tästä saa käyttämällä pelkkää perunaa, lihaliemikuutiota, etikkapunajuuria ja Popsin Iso-5-nakkeja.