Koiran kanssa matkustamisesta

Venäjälle muutossa on tietenkin aika paljon kaikkea muutakin jännittävää, mutta yksi suurimmista kysymysmerkeistä oli, että kuinka selviämme koiran kanssa. Työni puolesta ihmisten viisumit, passit ja dokumentit kyllä hoidettiin, mutta koiran kanssa olikin enemmän omaa selviteltävää. Liikkuminen Pietariin on sinänsä eri kätevää, Allegro-junassahan on muutama lemmikkipaikka joissa koira kulkee mukana. Ja vaikka Toto välillä luonteensa puolesta muistuttaakin lähinnä Luciferin jälkeläistä, niin yhdessä asiassa hän on kyllä erityisen lahjakas: reissaamisessa. Oli sitten kyseessä auto, bussi tai juna, niin aina ollaan matkustettu ilman mitään suurempia ongelmia tai kitinöitä.

Toto on mitä oivallisin matkakumppani.

Oltiin jotenkin kuviteltu, että olisimme ottaneet selvää kaikista eläinten tuontimääräyksistä. Vasta pari viikkoa ennen lähtöä tajusin, ettei niistä kaikista tarvittavista rokotuksista oikeestaan ollutkaan mitään hajua. Asia oli vaan jotenkin päässyt unohtumaan, oli kuitenkin ns. kaikenlaista muutakin ajateltavaa tuona aikana. Laitettiin siis Venäjän Helsingin suurlähetystöön sähköpostia ja kysyttiin, että mitäs kaikkea sitä pitikään koiralla olla sinne tullessa, ja kieltämättä syke hieman nousi kun saatiin vastaus. Vaadittavien rokotusten lista oli nimittäin ns. nälkäkuoleman pituinen, ja luonnollisestikaan koirallamme ei ollut näistä puoliakaan. Asiaa netissä lisää selviteltyäni rauhoituttiin kuitenkin hieman: löysin aika ajankohtaisiakin kokemuksia Venäjälle koiran kanssa menemisestä ja perusviesti tuntui olevan, että rabiesrokote on ainut joka viranomaisia oikeasti kiinnostaa. Päätettiin kuitenkin pelata varman päälle ja haettiin vielä leptospiroosirokotus, joskaan ei keritty edes saamaan sitä vaaditun ajan sisällä (pitäisi olla otettuna viimeistään 7 vrk ennen lähtöä, meillä taisi olla lähtöön 5 vrk). Lisäksi kävimme hakemassa virkaeläinlääkäriltä todistuksen siitä, että koira on terve ja tulee maasta jossa ei ole mitään leviäviä kulkutauteja.

Allegroon Helsingistä Pietariin hypätessä oli sellainen aavistuksen jännäkakkaolo, että kun nyt ei vaan mitään kummempaa sattuisi. Turhaa oli jännitys: Venäjän tullin ainut kysymys koirasta oli että minnes toi on menossa. Sanottiin että meille on menossa, ollaan muuttamassa Pietariin asumaan. Vastaus oli luokkaa: ”Aha”. Mitään papereita, lemmikkipassia tai eläinlääkärin todistuksia ei ollut kukaan kiinnostunut näkemään. Täytyy sanoa että Venäjän rajaviranomaiset ja -muodollisuudet yllättivät muutenkin positiivisesti: viimeksi maassa käydessäni rajamiehillä oli vielä kunnioitusta herättävän kokoiset koppalakit ja muutenkin ryhdikäs käytös. Nyt valtaosa rajanviranomaisista tuntui olevan nuoria naisia tyylikkäissä suippalakeissa ja muutenkin hillityssä olemuksessa. Enemmän mua jännittäisi Suomen viranomaiset jos tulisin ulkomaalaisena: on pistoolia ja luotiliiviä ja muutenkin sen näköinen meininki kun oltaisiin sotaan lähdössä. 

Kirjotan tätä junassa Pietarista Helsinkiin. Muutaman kerran välin nyt kulkeneena alkaa kuviot olemaan melko selvät, eikä hommaa tarvitse enää mitenkään jännittää koirankaan takia. Suomen tulli nyt sentään kattoo mikrosirun ja passin Suomeen päin kulkiessa. Lisäksi Suomeen päin tultaessa koiralla pitää olla merkintä heisimatolääkkeestä passissa, ja sen tulee olla 1-5 vrk vanha. Ensimmäistä kertaa kun haettiin Pietarissa eläinlääkäriltä lääke niin maksoi n. 4 euroa. Viimeksi en halunnut lääkettä laisinkaan, vaan ainoastaan merkinnän koiran passiin (hyihyi), niin eivät jaksaneet veloittaa mitään. Kysyivät vaan että milles päivälle merkintä kirjoitetaan. (Selvennyksenä: heisimatolääke on aika kovaa myrkkyä koiran elimistölle, ja vaikka nyt esimerkiksi kerran kuukaudessa Suomeen matkustaessa ei ole mitään järkeä antaa lääkettä joka kerta, tekee koiralle vaan hallaa). 

Ollaan aikaisemmin matkustettu aamun aikaisilla tai illan myöhäisillä lähdöillä, ja aina oltu ainoita lemmikin kanssa matkustavia. Jotenkin kuvittelin, että tuskinpa tällä välillä kovin paljon lemmikkejä ylipäänsä liikkuisikaan. Kuinka väärässä voikaan ihminen olla. Tällä hetkellä mennään lemmikkivaunussa kahden muun koiran ja yhden kissan kanssa (ja tää lemmikkiosioihan käsittää n. 8 m2 tilan). Plus Venäjän tullin huumekoira pyörii jaloissa, Toto ottaa hirveitä raivohepuleita (siitä lähtee käsittämättömän kova ääni noin pieneksi koiraksi), ja matkustaminen on muutenkin kaikin puolin helppoa ja mukavaa. Onneksi bistrokärrystä saa ylihintaista hermolääkettä.

Välillä on lemmikkivaunussakin ruuhkaa.