Kaupassakäymisestä

Mulla on ikävä S-Marketia. Ei välttämättä kaikista eniten käyttämäni lause. Täällä ollessani tuo ajatus on kuitenkin kieltämättä muutaman kerran hiipinyt mieleen.

Pietarissa on pieniä kivijalkaruokakauppoja lähes joka kadulla. Дикси, Пятёрочка, 7я, Spar ja muut ketjut ovat levittäytyneet tehokkaasti jokaiseen kortteliin. Lähimpään ruokakauppaan on siis käytännössä aina naurettavan lyhyt kävelymatkat. Tämä hyvä. Huonompi puoli vaan on se, että tarjonta tuppaa olemaan vähän mitä sattuu.

Vuonna 2104 voimaan tulleet elintarvikepakotteet ovat tehneet ison loven paikalliseen ruokatarjontaan. Eurooppalaiset raaka-aineet ja elintarvikkeet ovat olleet täällä isossa osassa Neuvostoliiton hajoamisen ja rajojen avautumisen jälkeen. Etenkin kaikki parempi ja laadukkaampi on yhdistetty länteen, ja esim. suomalainen ruoka on ollut todella kovassa huudossa. Huhujen mukaan venäläisten suurimpia huolenaiheita pakotteiden tullessa voimaan oli, että saako sitä Oltermannia nyt enää mistään!? No saahan sitä, ainakin kauppahallin trokareilta hintaan 15 e/kg. Vaikka valtiovallan taholta koitettiin kovasti vakuutella että kyllä me äiti-Venäjän omalla tuotannolla pystytään paikkaamaan tuontitavaran puute, niin täytyy sanoa että aika hiljaista on. Hyvänä esimerkkinä Stokkan Herkun - tottahan täältä sellainen löytyy - juustohylly: Varmaan useampi kymmenen hyllymetriä tilaa juustoille, ja tuotteita yhteensä ehkä n. 20 erilaista. Ei se haittaa, laitetaan vaan sitä samaa juustoa metri suuntaansa niin näyttää täydemmältä.. HeVi-osastot ovat välillä myös vähän surkuhupaisia kuten aikaisemmasta borssi-postauksesta osittain jo kävikin ilmi, ja jo ihan keskisuuren Alepankin valikoima tuntuu täältä katsoen melkoiselta Graalin maljalta. Tasapuolisuuden nimissä on silti sanottava, että täällä eletään selvästi enemmän sesongin mukaan, ja syyskuussa tänne saapuneena en osaa vielä sanoa miten paljon parempi tilanne on mahdollisesti kevään ja kesään koittaessa. Todennäköisesti paljon parempi. Kauppahalleissa ja toreilla tuoretavaroiden tarjonta on luonnollisesti paljon parempaa, ja esimerkiksi priimat tomaatit maksavat n. 50 snt/kg. Lisäksi monista kadunkulmista löytyy pieniä kojuja jotka myyvät joko vihanneksia, hedelmiä tai molempia. Onkin tullut sellainen fiilis, ettei venäläisillä ole tarvetta haalia kaikkia ruokatarvikkeita samasta kaupasta, vaan osa voidaan ostaa supermarketista ja sitten täydentää ostoksia kioskeista ja toreilta.

Pienistä tiloista ja ahtaista käytävistä huolimatta, aina
mukaan mahtuu muutama ostoskärryllinen tyhjiä pahveja!

Kaupassa käymisen taitoon täällä liittyy myös se, mihin aikaan sinne kannattaa suunnata. Aamupäivästä - tai yöllä varsinkaan - ihmisiä ei yleensä ole ruuhkaksi asti, mutta senkin käyttämättömän tilan vievät taatusti hyllyjen täyttäjät. Pienet kaupat ovat ahtaita, ja yleensä niillä kapeilla käytävillä on asiakkaiden lisäksi vielä kaupan työntekijät kärryjän kanssa täydentämässä hyllyjä. Liikkuminen kaupoissa on usein tämän takia lievästi ilmaistuna haastavaa, ja sitä ei oikein voi suositella kiireiselle/krapulaiselle/muuten heikkohermoiselle, varsinkaan ruuhka-aikaan iltapäivällä tai alkuillasta. Lisäksi kassajonot tuntuvat usein kokoonsa nähden suhteettoman hitailta, kassarouvilla ei yleensä ole kiire minnekään. Ja etenkin vanhempien asiakkaiden kanssa rupattelulle tuntuu löytyvän myös aikaa, mikä ei tietenkään ole pelkästään huono asia. Varsinkin ihan alkuaikoina hankaluuksia tuotti se, että kassat esittävät usein mitä erinäisempiä kysymyksiä ostosten lomassa. Tutuimmat kysymykset, kuten että onko kanta-asiakaskorttia tai otatteko muovikassia, tulee nopeasti tutuksi, mutta jatkuvasti tulee vastaan tilanteita joissa ei ole mitään käsitystä siitä mistä se nyt juttelee. Hyvä puoli asiassa on se, ettei näihin kysymyksiin tarvitse vastata mitään, jatkavat yleensä sitä monologia yhtään jarruttelematta. Eikä se tunnu edes olevan mitenkään epäkohteliasta, ei monet paikallisetkaan jaksa vastata. Ja sitä muovipussien määrää! Jokainen yhtään heppoisamman oloinen paketti - ja niitähän riittää - pakataan omaan pikkupussiin. Ja usein myös muita ihan randomtavaroita. Jää ne Suomen ”laitetaanko pakasteet pieneen pussiin”-harmitukset kauaksi taakse.

Vuoden 2010 kesällä tehtiin kaverin kanssa parin viikon automatka Viipurista Muurmanskiin. Pienemmissä kylissä usein ainut ruokakauppa oli vanha kunnon neuvostoaikainen ”osoittelukauppa” (en tiedä mikä olisi virallisempi nimi näille), eli kaikki tuotteet ovat tiskin takana ja sieltä sitten yrität epätoivoisesti saada itsellesi jotain järjellistä syötävää. Kahdelle venäjänkielentaidottomalle tämä oli omanlaisensa haasteensa, mutta kyllä me ruuassa ja oluessa pysyttiin ihan kiitettävästi tästäkin huolimatta. Ehkä itselle menneisyyteen voisi kuitenkin vinkata, että yleisempien ruoka-aineiden nimien ja muutama muuten käyttökelpoisen fraasin ennaltaopiskelu ei olisi välttämättä ollut pahitteeksi. Pietaristakin toki löytyy vielä näitä kauppoja ja tuoretiskeiltä ostaminen vaatii samansuuntaisia taitoja, mutta kuten jo -10 tuli todettua, ihan vaan osoittelemalla ja jotain epämääräisiä äännähdyksiä päästämällä pääsee yllättävän pitkälle.

Jokaisen sinkun, kotiäidin, vanhuksen, you-name-it päivän
pelastus: laaja pakastepelmenivalikoima.

Oli Suomen ruokakauppojen tarjonnasta mitä mieltä tahansa, niin fakta on että ihan syötäväksi kelpaamatonta/pilaantunutta tavaraa harvemmin löytyy. Täällä niitä vähemmän mukavia yllätyksiä kuitenkin tulee vastaan aika ajoin, ollaan esimerkiksi ostettu pala venäläistä juustoa joka oli todennäköisesti vegaaneillekin sopiva, palmuöljystä + väri-, maku- ja säilöntäaineista koottu köntsä, maitopitoisuus 0%. Meni roskiin. Toisena esimerkkinä sulatin voita kattilassa, viehkeän koko keittiön täyttävän navetan hajun saattelemana myös roskiin. Maitotaloustuotteet etenkin tuntuu täällä olevan haastavia. Mutta yksi ei ole vielä pettänyt, ja se on smetana! Hapatus antaa paljon anteeksi. Tullut todistettua myös tilanne, jossa ison ja hyvämaineisen kauppaketjun pakastin on joko todennäköisesti hajonnut, kaikki kamat aivan sulana. En jäänyt seuraamaan episodia, mutta melkein uskaltaisin veikata että sähköjen palatessa tavarat ihan normaalisti jätetään vaan sinne uudestaan jäätymään. Tämän välinpitämättömyyden takia on jäänyt kylmäketjun herkimmät tuotteet, esim. kalat, aika pitkälti ostamatta. Ravintolassa niitä voi toki syödä, sokeasti luottaen siihen että kyllä näillä on varmaan paremmat toimittajat tai ainakin aistinvarainen arviointi jotenkin hallussa… Todennäköisesti neuvostoaikojen perinnettä on säilykkeiden suhteettoman suuri määrä kauppojen valikoimista: vaikka nykyään tuoreita raaka-aineita on ihan hyvin tarjolla, niin pienemmissäkin kaupoissa on yleensä aika valtava määrä erilaisia kala- ja lihasäilykkeitä. Ja pakastepelmeneitä on jokaikisessä kaupassa pakastearkullinen eri laatuja ja mikäs siinä, vaikka kaikki maistamani valmispelmenit eivät ehkä ole olleet ihan parhaita mahdollisia, niin kyllä ne suurimman osan Suomen eineksistä pesee 6-0.

Ja onhan näissä paikallisissa kaupoissa hyviä puolia erinomaisen pelmeni- ja hapankaalivalikoiman lisäksi: Täältä käsin Suomen n. yhden käden sormilla laskettavat 24H-ruokakaupat alkavat tuntua vähän koomisilta. Iso osa ruokakaupoista on auki vuorokauden ympäri (puhumattakaan pikaruokaravintoloista, kahviloista, kukkakaupoista ja muusta elintärkeästä), ja näiden lisäksi jokaisesta korttelista löytyy vuorokauden läpi päivystävä продукты. продукты:sta saa kaiken elämälle välttämättömän eli votkaa, olutta, tupakkaa, maitoa, leipää, makkaraa, pakastepelmeneitä, smetanaa etc. продукты:ssa tarvitsee harvemmin myöskään jonotella, eli omien hermojen säästämiseksi nämä ovat usein oivallisia paikkoja tehdä pienempiä ostoksia.

Ei tarvitse varmaan erikseen mainita, että kaikenvahvuisia alkoholijuomia saa ihan kaiken kokoisista kaupoista, joskin täälläkin on tullut pari vuotta sitten voimaan alkoholinmyyntikielto klo 22-11. Alussa tämä koski ainoastaan väkevämpiä juomia, sillä eihän esim. olutta voida edes alkoholiksi laskea! Kiellon noudattamisen orjallisuutta ei ole tullut vielä testattua edes kotikadun продукты:ssa, johtuen joko siveellisyydestä tai hyvästä ennakoimistaidosta.

Päivän saalis: Majavamakkaraa ja kuivattua karhunlihaa.

Koiran kanssa matkustamisesta

Venäjälle muutossa on tietenkin aika paljon kaikkea muutakin jännittävää, mutta yksi suurimmista kysymysmerkeistä oli, että kuinka selviämme koiran kanssa. Työni puolesta ihmisten viisumit, passit ja dokumentit kyllä hoidettiin, mutta koiran kanssa olikin enemmän omaa selviteltävää. Liikkuminen Pietariin on sinänsä eri kätevää, Allegro-junassahan on muutama lemmikkipaikka joissa koira kulkee mukana. Ja vaikka Toto välillä luonteensa puolesta muistuttaakin lähinnä Luciferin jälkeläistä, niin yhdessä asiassa hän on kyllä erityisen lahjakas: reissaamisessa. Oli sitten kyseessä auto, bussi tai juna, niin aina ollaan matkustettu ilman mitään suurempia ongelmia tai kitinöitä.

Toto on mitä oivallisin matkakumppani.

Oltiin jotenkin kuviteltu, että olisimme ottaneet selvää kaikista eläinten tuontimääräyksistä. Vasta pari viikkoa ennen lähtöä tajusin, ettei niistä kaikista tarvittavista rokotuksista oikeestaan ollutkaan mitään hajua. Asia oli vaan jotenkin päässyt unohtumaan, oli kuitenkin ns. kaikenlaista muutakin ajateltavaa tuona aikana. Laitettiin siis Venäjän Helsingin suurlähetystöön sähköpostia ja kysyttiin, että mitäs kaikkea sitä pitikään koiralla olla sinne tullessa, ja kieltämättä syke hieman nousi kun saatiin vastaus. Vaadittavien rokotusten lista oli nimittäin ns. nälkäkuoleman pituinen, ja luonnollisestikaan koirallamme ei ollut näistä puoliakaan. Asiaa netissä lisää selviteltyäni rauhoituttiin kuitenkin hieman: löysin aika ajankohtaisiakin kokemuksia Venäjälle koiran kanssa menemisestä ja perusviesti tuntui olevan, että rabiesrokote on ainut joka viranomaisia oikeasti kiinnostaa. Päätettiin kuitenkin pelata varman päälle ja haettiin vielä leptospiroosirokotus, joskaan ei keritty edes saamaan sitä vaaditun ajan sisällä (pitäisi olla otettuna viimeistään 7 vrk ennen lähtöä, meillä taisi olla lähtöön 5 vrk). Lisäksi kävimme hakemassa virkaeläinlääkäriltä todistuksen siitä, että koira on terve ja tulee maasta jossa ei ole mitään leviäviä kulkutauteja.

Allegroon Helsingistä Pietariin hypätessä oli sellainen aavistuksen jännäkakkaolo, että kun nyt ei vaan mitään kummempaa sattuisi. Turhaa oli jännitys: Venäjän tullin ainut kysymys koirasta oli että minnes toi on menossa. Sanottiin että meille on menossa, ollaan muuttamassa Pietariin asumaan. Vastaus oli luokkaa: ”Aha”. Mitään papereita, lemmikkipassia tai eläinlääkärin todistuksia ei ollut kukaan kiinnostunut näkemään. Täytyy sanoa että Venäjän rajaviranomaiset ja -muodollisuudet yllättivät muutenkin positiivisesti: viimeksi maassa käydessäni rajamiehillä oli vielä kunnioitusta herättävän kokoiset koppalakit ja muutenkin ryhdikäs käytös. Nyt valtaosa rajanviranomaisista tuntui olevan nuoria naisia tyylikkäissä suippalakeissa ja muutenkin hillityssä olemuksessa. Enemmän mua jännittäisi Suomen viranomaiset jos tulisin ulkomaalaisena: on pistoolia ja luotiliiviä ja muutenkin sen näköinen meininki kun oltaisiin sotaan lähdössä. 

Kirjotan tätä junassa Pietarista Helsinkiin. Muutaman kerran välin nyt kulkeneena alkaa kuviot olemaan melko selvät, eikä hommaa tarvitse enää mitenkään jännittää koirankaan takia. Suomen tulli nyt sentään kattoo mikrosirun ja passin Suomeen päin kulkiessa. Lisäksi Suomeen päin tultaessa koiralla pitää olla merkintä heisimatolääkkeestä passissa, ja sen tulee olla 1-5 vrk vanha. Ensimmäistä kertaa kun haettiin Pietarissa eläinlääkäriltä lääke niin maksoi n. 4 euroa. Viimeksi en halunnut lääkettä laisinkaan, vaan ainoastaan merkinnän koiran passiin (hyihyi), niin eivät jaksaneet veloittaa mitään. Kysyivät vaan että milles päivälle merkintä kirjoitetaan. (Selvennyksenä: heisimatolääke on aika kovaa myrkkyä koiran elimistölle, ja vaikka nyt esimerkiksi kerran kuukaudessa Suomeen matkustaessa ei ole mitään järkeä antaa lääkettä joka kerta, tekee koiralle vaan hallaa). 

Ollaan aikaisemmin matkustettu aamun aikaisilla tai illan myöhäisillä lähdöillä, ja aina oltu ainoita lemmikin kanssa matkustavia. Jotenkin kuvittelin, että tuskinpa tällä välillä kovin paljon lemmikkejä ylipäänsä liikkuisikaan. Kuinka väärässä voikaan ihminen olla. Tällä hetkellä mennään lemmikkivaunussa kahden muun koiran ja yhden kissan kanssa (ja tää lemmikkiosioihan käsittää n. 8 m2 tilan). Plus Venäjän tullin huumekoira pyörii jaloissa, Toto ottaa hirveitä raivohepuleita (siitä lähtee käsittämättömän kova ääni noin pieneksi koiraksi), ja matkustaminen on muutenkin kaikin puolin helppoa ja mukavaa. Onneksi bistrokärrystä saa ylihintaista hermolääkettä.

Välillä on lemmikkivaunussakin ruuhkaa.

Tillistä

Ulkomailla matkustellessa ja siellä asuessa tulee usein muodostettua turhan hätäisiä mielipiteitä ihmisistä. Tai ainakin olen itse huomannut sortuvani tähän herkästi. Kuitenkaan viikon, kuukauden tai edes vuoden jälkeen on melko mahdotonta sanoa jostain ihmisryhmästä (esimerkkinä nyt vaikka venäläiset) että he ovat tällaisia tai sellaisia. Tänne lähtiessäni otin sen asenteen, että yritän säilyttää - huumorintajun lisäksi - mahdollisimman avoimen suhtautumisen ihmisiin ja heidän luonteenpiirteisiinsä. Nyt, reilun parin kuukauden jälkeen, uskallan kuitenkin sanoa yhden yksinkertaistetun oletuksen venäläisistä: he RAKASTAVAT tilliä.

Ensi kosketus tähän tuli käydessämme viime kesänä Tallinnassa venäläisessä ravintolassa Kohvik Moonissa syömässä. Vahva suositus paikalle, erinomaista ruokaa sekä kiitettävä sietokyky aavistuksen äänekästä seuruettamme kohtaan. Hieman ihmetystä herätti Kievin kana, joka oli täytetty tillivoilla. Suomessahan tämä neuvostoaikainen ruoka on totuttu syömään persiljavoilla täytettynä. Mietittiin että melko persoonallinen veto, kallellaan jopa turhanpäiväiseen erikoisuuden tavoitteluun. Täällä ko. ruokaa muutaman kerran syöneenä voin kuitenkin todeta että ihan perivenäläisellä linjalla mentiin. Kievin kanan lisäksi tilliä tykätään laittaa lihasalaattiin, lihakeittoon ja lihakaikkeen. Ja sen kerran kun täällä söin lohikeittoa, niin siinä oli tietenkin loogisesti tillin sijasta timjamia. Toki Suomessakin tilliä on aikanaan syöty liharuuissa, tutuimpana esimerkkinä varmaankin tilliliha. Nykyään lihan ja tillin yhdistäminen ei kuitenkaan tunnu ihan luontevimmalta.

Kauppojen yrttivalikoimaa katsoessa tajuaa osittain tillin suosion syyn: ihan hirveesti muuta ei ole tarjolla. Paitsi tietenkin persiljaa, tuota toista ikisuosikkia. Pienemmistä marketeista on turha muita yrttejä etsiä, ja isommistakin kaupoissa ja tukuissa tarjonta on melko heikkoa (kuten koko HeVi-osaston tarjonta muutenkin). Toisaalta, asiaa hetken mietittyäni, en ole ihan varma onko parempi vaan olla myymättä mitään muita yrttejä vai myydä härmäläiseen tapaan sitä surullista Järvikylän rosmariiniruukkua hintaan 4,80e. Ja kyllä, tämä on tosielämän hintaesimerkki Hakaniemen S-Marketista. Silti esim. korianterin vaikea saatavuus ihmetyttää, Pietari on kuitenkin täynnä gruusialaisia ravintoloita, joissa korianteria käytetään ja paljon.

Löyhällä aasinsillalla pääsemme borssikeittoon (tillillä!). Ajattelin että tähän blogiin ei hirveästi reseptejä tulisi, sillä ehkä kaikista vähiten maailma kaipaa yhtä uutta keskinkertaista reseptiblogia. Blogin nimi kuitenkin velvoittaa, ja ajattelin että tähän ensimmäiseen postaukseen voisin tämän sisällyttää. Borssi, tuo ukrainan/venäjän/puolan isoäidin lahja maailmalle (ukr. борщ ven. борщ, puol. barszcz) on kutakuinkin täydellistä talviruokaa: lämmittävää, rehevää, juurevaa, makeaa, hapanta, täyttävää ja muita ylisanoja. Tillilihan ohella varmasti yksi niistä ruuista jonka arvostuksen suomalainen peruskoulu on onnistunut ainakin jossain määrin romuttamaan. Hartaudella tehtynä mielestäni kuitenkin yksi maailmankaikkeuden parhaista keitoista, ja se ei ole vähän sanottu se. Tästä reseptistä tulee iso kiulullinen, maku luonnollisesti paranee vanhetessaan ja kestää pakastamisenkin OK.

Tarjoiluehdotus: Borssia, punkkua, smetanaa,
piparjuurikrutonkeja ja viinin tahrima servetti.

1 kg luullista naudanlihaa (esim. potkakiekkoa)

150 g pekonia

1 kg punajuuria

500 g kiinteää perunaa

400 g hapankaalia

1 kirpeä omena, esim. Granny Smith

2 porkkanaa

2 vartta varsiselleriä

2 sipulia

8 kynttä valkosipulia

1 rkl tomaattipyrettä

1 rkl kokonaisia maustepippureita

4 laakerinlehteä

väkiviinaetikkaa

mustapippuria myllystä, suolaa

reilusti tuoretta tillihaketta

• Paahda naudanliha 200 C-asteisessa uunissa n. puoli tuntia tai kunnes pinta ruskistunut.
• Kääri punajuuret folioon ja paahda samaisessa uunissa kypsiksi. Koosta riippuen ottaa tunnista kahteen. Kuori ja raasta kypsät punajuuret.
• Laita naudanliha kylmään veteen niin että liha peittyy ja lämmölle. Kuori vaahto liemen pinnalta pois. Anna poreilla pienellä lämmöllä 2-3 tuntia, eli kunnes kypsää mutta ei muhjua. Nosta lihat pois liemestä ja säästä liemi (duh!). Kuutioi lihat hieman jäähtyneinä.
• Kuutioi porkkanat, varsiselleri, perunat ja sipuli. Raasta omena. Hakkaa valkosipulit pieneksi pilpuksi.
• Laita kattilaan tilkka öljyä ja pilkotut pekonit. Pekonin kanssa kannattaa aloittaa kylmästä kattilasta; tällä tavalla rasva irtoaa mahdollisimman tehokkaasti. Kun pekonit alkavat rapeutumaan, lisää pilkotut kasvikset. Freesaa hetki, lisää tomaattipyre ja jatka freesaamista.
• Kaada kasvisten päälle lihaliemi. Kiehauta, lisää hapankaali, omena, laakerinlehdet ja maustepippurit. Mikäli kaapissa sattuu olemaan esim. timjamia tai persiljaa, käyvät nämä myös mainiosti.
• Kun kasvikset alkavat olemaan kypsiä, lisää kuutioitu liha ja punajuuriraaste. Mausta suolalla, mustapippurilla ja sopivalla määrällä mummoetikkaa. Borssin pitäisi olla sopivan makeanhapanta, lisätylle sokerille ei ole tarvetta sillä juurekset antavat tarvittavan makeuden.
• Anna keiton kiehahtaa mutta älä keitä enää. Jätä kannen alle  ja anna makujen tasaantua hetki. Koostumuksen pitäisi olla jotain keiton ja padan välimaastosta. Vanhan ukrainalaisen viisauden mukaan lusikan pitäisi pysyä pystyssä kun se isketään borssikattilaan. 
• Juuri ennen tarjoilua lisää lapsenkourallinen tuoretta tillipilppua.
• Tarjoa borssin kanssa smetanaa (paljon!) sekä tuoretta leipää tai esim. krutonkeja. Lasiin täyteläistä punkkua, tummaa olutta tai kirkasta snapsia.

Koostumus kohdillaan.

PRO-TIP: Autenttisen peruskouluelämyksen tästä saa käyttämällä pelkkää perunaa, lihaliemikuutiota, etikkapunajuuria ja Popsin Iso-5-nakkeja.

Tulossa pian. Coming soon. скоро появятся.